Lappeenrannassa oli paljon romaneja lapsuudessani. (tietenkin heitä kutsuttiin mustalaisiksi, ilman sen kummempaa ajatusta halventamisesta) Itse törmäsin heihin lähinnä silloin kun äiti kävi heidän kanssaan kauppaa. Meillä oli kauniita pitsiliinoja, joita rouvat myivät ovelta ovelle. Mutta se muisto:
Kanssani oli yläasteella noin vuosina 1980-1981 Tamara-niminen tyttö, joka näytti jo kolmentoista vanhana naiselta ja teki perheen kanssa tanssilavakeikkoja. Hänessä oli karismaa ja hänen lauluäänensä oli hieno ja tumma. Musiikinharrastajana vähän kadehdinkin häntä.
Muistan myös hyvin, kuinka me aina ärsyynnyimme siitä, että rehtorimme kannusti Tamaraa kun hän kävi koulua ja hoiti hommat asiallisesti. Meistä se oli tosi väärin kun kukaan ei kehunut meitä samasta.
Nyt aikuisena minun on sanottava, että Tamara on tullut monta kertaa mieleen ja lisäksi rehtorin toiminta, jonka olisi voinut luokitella - ei ehkä positiiviseksi syrjinnäksi - mutta meille kaikille malliksi toiminnasta, jossa muutama ystävällinen sana oli tärkeää sanoa ja tuotti tulosta.
(Ja vanhoille lappeenrantalaisille tiedoksi: Rehtori oli tietysti Jaakko Orkamaa, joka oli myös Kristillisen liiton valtuutettu. )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Moderoin aina pois asiattomat ja kiroilevat viestit.