Ottomaaneista Kaartin pataljoonaan ja sieltä mun sydämeen

Sotilassoitto oli Ottomaanien salainen ase, joka innoitti joukot transsiin ja uskomattomiin suorituksiin. Sotilasmusiikilla on ihan oma sijansa sydämessäni, sillä äitini opetti minua jo pienenä arvostamaan vaskia. Äidin isä oli Lappeenrannassa aktiivipalveluksessaan myös sotilassoittaja (samoin sivutoiminen varuskunnan valokuvaaja). Oppinsa hän oli saanut Kaartissa. Vieläkin meillä on tallessa luurankotakki ja punaiset housut noilta ajoilta.  Äiti pitää kaikesta torvimusiikista, ja siirsi minuun asenteensa.

Nykyään sotilassoittokuntien repertuaari on laaja  ja soitto on ammattimaista. Jos ette tunne tätä kulttuurin osaa, suosittelen tutustumaan. Tiedättekö, että Suomen vanhin ammattiorkesteri on 194-vuotias Kaartin soittokunta? Kyllä vaan. Pääsemme taas huomenna kuulemaan sitä Musiikkitalolle. Siellä on mielenkiintoinen ohjelma ja Verdiä ja Vagneriakin luvassa.

Kaartin soittokuntaa ja sen eri kokoonpanoja sekä tyylilajeja voi kuulla monenlaisissa ympäristöissä. Miljazz Santahaminassa kesäisin on ollut tapahtuma, josta olen todella nauttinut, vaikka tänä vuonna sää ei suosinutkaan. Ensi vuonna Helsingin osuus taidetaan pitää keskustassa. vartioparaatien yhteydessä. Suosittelisin myös loppukesään Haminatattoota, jossa hienossa ympäristössä näkee mitä näyttävämpiä kuviomarsseja, kuulee upeita bändejä ja tutustuu samalla myös kansainväliseen menoon. Sopii koko perheelle!

Lappeenrannan sotilassoittoperinne oli vaarassa kun varuskunta pieneni ja lopulta lakkautettiin toimintojen siirryttyä Mikkeliin ja Vekarajärvelle. 90-vuotinen musiikkilahja kaupungille ei kuitenkaan kuollut. Nytkin Rakuunasoittokunta toimii kaupungissa Maasotakoulun ohessa. Viimeksi kuulin heitä Vekarajärvellä, kun mieheni toimi sotilasvalan esilukijana. (Oli muuten hieno tilaisuus, läsnä noin 5 000 ihmistä) Soittamassa näytti olleen mm. vanha koulu- ja musiikkiopistokaveri. Organisaatio uudistuu taas, mikä on aina vaikeaa ihmisille. Aika näyttää, miten tämä vaikuttaa. Soittajia joka tapauksessa arvostetaan.

Olen kiitollinen siitä, että äiti innosti minut ennakkoluulottomasti musiikin pariin.   Itse en osaa kuitenkaan puhaltimia soittaa,  mutta suvun perinnettä jatkaa tytär saksofonillaan. Hän on mukana myös Krunikka Star Big Bandissä. Vielä hän ei ole innostunut Ottomaanien jalanjäljille. Eikä taida innostuakaan, vaikka aina välillä hävettävä äiti höpöttää kaikenlaista "varusnaissoittokunnasta" ja sen hienoudesta. Parempi onkin valita omat polkunsa.