Syksyllä lapset menevät yliopistoon ja minä töihin

 OOMuutamia pohdintoja. Huomasin, että täyteen tuli 15 vuotta kolmenlaisia hommia Aalto-yliopistossa. Nyt jo joitakin vuosia kaupunki- ja aluesuhteita rakentamassa.

Suomessa yliopistoilla on asiat paremmin kuin monessa muussa maassa. Mm. Yhdysvalloissa ohjelmia lakkautetaan ja myönnettyjä opintopaikkoja on yhtäkkiä peruttu sekä tutkimusrahoituksia katkaistu. Moottorina uhka julkisen rahoituksen poisvedosta jos koulutetaan ”vääriä” ihmisiä tai tutkitaan ”vääriä” asioita.  Vain parin yliopiston pohja riittää siihen, että ne toimivat omien arvojensa mukaan. Onneksi Suomessa on vapautta toimia, palkata, opettaa ja tutkia. Tutkimus ja osaajat ovat kansakunnan menestyksen ja tulevan kilpailukyvyn yksi hyvin tärkeä peruskivi.

Meillä Aalto-yliopistossa 2.9. on yksi yliopiston vuoden tärkeimmistä päivistä. Ehkä tärkein. Opin aikoinaan, että yliopistojen tärkeimmät päätökset tehdään kun valitaan akateemista henkilöstöä ja toisaalta uusia opiskelijoita. Uudet opiskelijat saapuvat kampukselle täynnä toiveita, jännitystä ja halua tulla joksikin. Tiedän, että meille tulee upea Aalto Day One -juhlapäivä. Siitä on hyvä siirtyä tulevaan lukuvuoteen uusiin opiskelukavereihin tutustuen. 

Näitä olen miettinyt ja seurannut myös yksityiselämässä. Keskimmäiseni kunnioitti meitä juuri kolmen viikon vierailulla Suomeen. Tänä aamuna hän lentää Brysselliin jatkaakseen siitä Lontooseen aloittamaan tohtorinopinnot The London School of Economics and Political Sciencessa (LSE). Onnekas (ansaittu) rahoituksen saaminen on mahdollistanut hänellekin aloittajan jännityksen uudessa monivuotisessa panostuksessa.

Nuorimpani on perjantaista saakka orientoitunut psykologian opintoihin HYn lääketieteellisessä tiedekunnassa. Äidin näkökulmassa ryhmäytyminen monenmoisine bakkanaaleineen on ollut tehokasta ja upeasti organisoitua. :-) Ensimmäiset päivät ja viikot ovat tärkeitä koko matkan muokkaajina. Niistä on suora linja työuralle asti.

Itse olen jo lomien jälkeen ehtinyt aikamoiseen vauhtiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin vanhojen ja uusien haasteiden parissa. Hienoa saada olla seuraamassa yhteisömme parhaiden voimien osaamista. 

#työelämä #nuoret #opiskelijat #aaltouniversity #suomi #tulevaisuus #ura #vanhemmuus

Sä onnistuit!

 Kun kävin läpi MBA-matkaani, ihmisten kanssa toimimista, neuvottelua jne. opettanut mies sanoi minulle: ”Santtu. Sometimes when you get excited, people might find you intimidating. Remember to slow down every now and then.” 

Tutkisteltuani tätä sydämessäni totesin asian olevan niin. Kun tunnen itseni joskus epävarmaksi, lisään höyryä, etten olisi nolo, näyttäisi huonouttani ja jäisi jalkoihin. Viisas pysähtyy välillä kuuntelemaan ja ottaa tilaa kun se on tarpeen. (Olipa viisaasti sanottu, mutta on työlästä muistaa tuo).

Minulla on menossa kausi, jona erään toisen ihmisen kanssa fasilitoimme kymmenisen kokouksen sarjan korkean johdon keskusteluja. Millä lihaksilla, kysyn usein itseltäni, vaikka matkamittarini numerot ovat jo aika isoja ja kaikenlaista on tullut fasilitoitua ja kissanristiäisiä ja isompiakin gaaloja juonnettua. 

Joka kerta kun kalenterissa on ollut tällainen tilaisuus, olen ollut melkoisen kovissa itsekritiikin kiemuroissa ja huolten hautaama valmistautuessani. Ja miten on mennyt? 

Kolleega on aluksi puhunut hieman tilaisuuden sävystä ja ideasta ja sitten siirtynyt kirjaamaan tuloksia. Minulle on suotu fasilitoijan, eli päsmäröijän rooli. Parempi hetki hävetä kuin kauan katua on hyvä ohje, mutta kyllä se aina tuntuu hurjalta komentaa pomoporrasta, katkaista hyviäkin keskustelua ja viedä keskustelua uudelle osa-alueelle aikataulun vuoksi. Siinä sitä ryske käy.

Ennen kuin olen huomannutkaan, homma on ollut valmis. Joskus kohtuudella onnistuen, joskus hienostikin. Kuulemma ei ole koskaan näkynyt miten panikoin ennen ja pitkin suoritusta. Joku sanoisi ehkä, että kyse on enemmänkin keskittymisestä ja vastuuntunnosta. Kun sitä ei sitten näy kaiken pörhistelyni alta, ei varmaan moni osaa antaa palautettakaan. Ei rakentavaa kritiikkiä eikä kannustavaakaan.

Tänään eräs arvostamani johtaja sanoi tilaisuuden lopuksi, että kylläpä vedit hienosti ja sait homman pysymään kasassa. Ja mie olen niin hupsu, että oon laulanut ja tanssinut ilosta. 

Antakaa palautetta ja kannustakaa. Se voi olla arvokkaampaa kuin arvaattekaan.

#yhteistyö #kokous #työpaja #fasilitointi #palaute #kiitos #työelämä #keskittyminen #oppiminen #johtaminen

Mikä motivoi työpaikan valinnassa?

Tänään muistin tavallista vahvemmin, miksi Aalto-yliopisto on niin mahtava. Siirryin aamun tapaamisista metroon ja sen liikahtaessa rajummin meinasin päätyä nuoren henkilön syliin. Hymyilin vähän ja hän räväytti ystävällisen hymyn takaisin. Nuori ihminen oli habitukseltaan hyvin erilainen kuin tällainen porvaristäti, mutta kun kiitin, että onpas kiva kun joku hymyilee tällaisella hetkellä, päädyimme juttelemaan. 

 Hän oli hyvin lahjakas graafikko ja etsinyt itseään vuosia. Viime keväänä kahden täyden päivän pääsykoetehtävistä oli tullut tulehduskin käteen sitä jännittyneenä väsyttäneelle. 

 Mutta hän kertoi, miten mahtavaa on olla juuri Aallon visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelija. Se oli avaamassa hänelle polun ja hän on onnellinen. Ihan hirveän hieno metromatka, jolla opin paljon ja muistin, että työlläni on tarkoitus kun se ehkä tukee yliopiston onnistumista. 

 Usein luemme perusteluina jonkun työnantajan palvelukseen siirtymiselle kaikesta hienosta: jostain uudesta opittavasta, uran loogisesta askelesta, henkilöstöpolitiikasta, maineesta, palkasta (tätä harvemmin myönnetään ääneen), siitä että jossain on avoin palkka.

Omalla kohdallani työurani on ollut sarja yllätyksiä. Myös itselleni.

En ole hirveästi käynyt läpi perinteisiä rekryprosesseja ja kuunnellessani sen ”sodan käyneiden” tarinoita, mietin aina, miten hurjaa noihin on joutua ja sitten vielä jäädä tokaksi tai seitsemänneksi.

 Oma motivaationi syntyy tarkoituksesta. Olen ollut nuorena toki vuorivilla- ja mehu- ja viinatehtaalla, metallitehtaalla, Koulutus- ja erorahastossa jne, mutta aina kuvittelin, että järjestöt ovat minun juttuni ja ura olisi sillä sektorilla. Olenkin ollut töissä OAJssa, Akavassa, Tekniikan akateemisissa ja puuhannut monessa muussa. Elämäntilanne ja mahdollisuus saivat hyppäämään paljon pienemmälle palkalle ja määräaikaiseen työsuhteeseen eduskunta-avustajaksi. Siellä huippupomon kanssa vietin reilut kolme hyvää vuotta. Tehtävä antoi paljon. Toki ratkaisu olisi ollut pitkän päälle aika kallis.

Sitten eteen tuli mahdollisuus tulla uuteen, jännään, työnsä aloittavaan Aaltoon. Olen ollut täällä ”asiantuntijoiden” mukaan liian kauan. Rumaa tyttöä ei tulla kotoa hakemaan, on yksi lempisanontojani. Silti en ole kauheasti lähtenyt kylmiin hakuihin. Ei ehkä viisasta, mutta kun tekee valmiiksi kiinnostavia asioita, ja tehtävänkuva muuttuu ja antaa uusia haasteita, ei ole tullut hakeuduttua muualle. Pitää varmaan olla kiitollinen hyvistä asioista.

Tarkoitus ratkaisee ja tietysti ne haasteet.