Ihmisiä bussissa

Ajoin tänään bussilla Malmilta keskustaan. Arabiassa bussiin nousi rouva, ja istahti viereeni, missä katsoin kuulokkeet korvilla Babylon Berliiniä.

Kuski komensi rouvaa takaisin. Hanskan sisään  asennettu lippu ei ollut toiminut.
Rouvaa tämä nauratti: kokemusta leimaamisesta oli kuulemma paljon. Juttu tuntui jatkuvan, joten laitoin kuulokkeet ja iPadin laukkuun.

Rouva kertoi olevansa 84-vuotias. Terveyttä oli kuulemma piisannut, eikä lääkkeitäkään ole tarvinnut syödä.
Yksi poikkeus oli ollut. Joulua ennen naamaan oli tullut outoa punoitusta ja konserttiin lähtö ei ollut onnistunut. Kun ystävä oli kuullut turvonneista kasvoista, hän oli soittanut ambulanssin. ”No se oli jokin ruusu. Siis erilainen kuin vyöruusu. En ehtinyt paljon sairastella kun olin lähdössä tyttären luo Lahteen joulunviettoon. Antoivat sitten niin vahvaa antibioottia että arvot paranivat nopeasti.” Yhdessä nauroimme, että onhan se niin ettei kaikkien vaivojen kanssa viitsi lääkäriin lähteä.
Sitten rouva vakavoitui. Sanoi, että kyllä tuo ruusu oli saanut hänet pohtimaan riskejä. Hänkin saattaisi vielä tarvita tukea ja palveluita.

Ohitimme juuri vanhempieni kotitaloa, Kevan omistamaa senioritaloa, jonka yläkerrassa äiti edelleen asuu ja jonka alakerran (Mehiläisen ylläpitämään) hoitokotiin isäni muutti syksyllä.
Kerroin sitten rouvalle talosta ja mahdollisuudesta ostaa palveluita siivouksesta alkaen mutta vain tarvittaessa, ei pakolla. Rouvaa asia kiinnosti kovasti.
Saavuimme Hakaniemeen ja rouva painoi nappia. Olipas mukava matka, hän sanoi ja kiitti saaneensa paljon ajateltavaa. Minä kiitin hyvästä keskustelusta.

Ei harmittanut kesken jäänyt sarjan jakso. Ihminen oli taas kerran kohdannut ihmisen.