2020 eristäytymistä, sosiaalisuutta, voittoja

Olen viime aikoina harjoittanut uudenlaista sosiallisuutta, eli syönyt lounasta ja nauttinut aamukahveja tai iltapepsejä työtuttujen ja ystävieni kanssa. Teamsin välityksellä. Noloa kertoa, mutta karjalaisena itkijänaisena olen niin ilahtunut noista hetkistä, että olen vetistellyt useita kertoja. Samoin jotkut keskustelukumppaneistani. Mistähän tuollainenkin johtuu?           

 

Sosiaalinen kanssakäyminen, sanahirviö, on yksi osoitus mielemme terveydestä. Tai niin väitetään.  Tämä vuosi 2020, on ollut tässäkin suhteessa suuri ihmiskoe. Kyse ei ole vain pakollisista tilanteista vaan ihan siitä, että meidät on luotu, kuten tyttären psykan lukiokirjassa kerrottiin "psykofyysissosiaaliseksi" kokonaisuuksiksi. ¨

Kaipuu vuorovaikutukseen on siis hävettävän tädin onnellisuuden lähde ja tarve ihmismielelle. Psykologisesti se estää meitä koskaan olemasta liian kauan yksin. Joskus ihminen silti vain tuntee olevansa yksin, ja se voi johtaa kovin syvälle, aina masennukseen asti. Jos menettää  luottamuksen ihmisiin, voi menettää myös luottamuksen itseensä niin, ei meinaa pystyä tekemään edes pieniä päätöksiä, tai saattaa olla lähellä hautautua kehittelemiinsä ongelmiin.

Kokoontumiset ja kohtaamiset ovat tukimekanismeja, keventäjiä, jotka  tuovat yksilölle onnenhiutaleita. (lue hormoneja)

Tutkijoilla on ennestään tietoa pitkäaikaisesta sosiaalisesta eristyneisyydestä hyvin valmistautuneiden ryhmien keskuudessa, kuten astronautit tai vaikka napatutkijoiden ryhmät. Monien kuukausien ajan jatkuneella sosiaalisella eristyneisyydellä voi olla vakavia mielenterveys ja jopa fyysisiä terveysvaikutuksia, vaikka ihmiset olisivatkin hyvin valmistautuneita niihin.

Koska olen hyvin viisas (ja olen kirjoituksen pohjaksi lukenut NY Timesiä, BBC:tä ja jopa LSEn blogeja) pystyn helpottamaan kansojen kohtaloa tälläkin alalla. 

Olkaas hyvät: 

 

 

 

Elämänarvojen rahoituslaskenta

 

Rahoituslaskenta pätee elämäänkin

Lainaan alkuun Hyvejohtajuus.fi sivulta käännöstä.

Kun menneitä päätöksiä ja niiden seurauksia arvioidaan kriittisesti syntipukkia kuitenkaan etsimättä, on edetty suuri harppaus kohti ilmapiiriä, jossa totuus tulee kuulluksi. Jos (yrityksessä) on oikeat ihmiset, syyllistä ei tarvitse etsiä juuri koskaan, vaan analysoinnissa voidaan keskittyä virheiden ymmärtämiseen ja niistä oppimiseen. — Jim Collins

Suuresti arvostamani ja aikoinaan eduskunnassa tapaamani Keskustan aiempi kansanedustaja  Tapani Tölli on kuuluisa mm. sanonnastaan ”Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu” . Sen on minusta hirveän hyvin sanottu, vaikka onkin kuivan lämmin politiikan kuvaus. 

Ei pidä nojata elämässä, politiikassa, uralla tai rakkaudessa siihen, mitä oli, eikä edes siihen, mitä olisi voinut olla. Voin ja saan katsoa aikasempia asioita oppien, mutta kun mietin tulevaa, lähden siitä, että tähän on tultu. Ei enempää eikä vähempää. Aika tärkeä taito. Katse tulevassa horisontissa.

No miksi sitten otsikossa puhutaan rahoituslaskennasta? En ole koskaan ollut hirveän hyvä tai kurinalainen taloudenpitäjä omista rahoistani. Yhdistyksissä ja töissä olen paljon tiukempi. Nyt olen MBA-opintojeni yhteydessä opiskellut rahoitusta ja laskentaa. Tooooodella syvällä mun sisällä nämä asiat…. Jopa niin syvällä, että ne ovat olleet aikalailla piilossa.

Mutta yllättäen tämä kaikki onkin ollut todella kiinnostavaa.

Lievästi outona keskittyjänä ehdin kuitenkin pohtia kaikenlaista ja löysin yhteyden rahoituksen oppien ja viime aikoina pohtimieni elämänviisauksien välillä.

Opin näet, että jos haluan pohtia jonkin investoinnin kannattavuutta, minun pitää aina keskittyä tulevaan Pitää unohtaa se, mihin olen jo panostanut ja ajatella menneitä (rahoja) sunken costina, menetettyinä kustannuksina. JA kun päätän tulevasta investoinnista, minun pitää keskittyä siihen, miten se vaikuttaisi tulevaan.

Hassua. Sama pätee pikkuisen elämäänkin.