Pyhäinpäivä on hieno keksintö

Mun isää ei enää ole. Tänään on pyhäinpäivä Moni suuntaa kirkkoon ja minäkin lupasin mukaan kun isäni nimi luetaan illalla. Pyhäinpäivä on edelleen tärkeä, vaikka Suomi on maallistunut. Itselleni tuntuu hyvältä, että Halloween osuu toiseen viikonloppuun kun itse muistan läheistäni. Markkinahumu ja mökä erikseen. 

Omaiset vievät läheistensä haudoille kynttilöitä ja kukkia. Hautausmailla käynti on aika tuore perinne, vain maailmansotien jälkeiseltä ajalta, mutta hohtavat kynttilät ovat jonkin ajattelun mukaan ylösnousemuksen toivon symboli. Minusta ne ovat vain kauniita. Kotona sytytän kynttilän isän muistoksi.  

 

Isä kuoli jo viime helmikuussa. Valvoin vierellä yöt tyttäreni kanssa, muu perheemme oli jatkuvasti paljon isän luona. Lauloimme ja rakastimme. Siunaustilaisuus, kaikki soljui ohi. Surun aallot eivät tavoittaneet minua ja ajattelin, että ehkä olin surrut etukäteen. Ekaa kertaa itkin kunnolla kun kävimme tulevalla haudalla ja ajattelin, että sinne ne mun isän tuhkat menevät. Ja lopulta syksyn alussa saimme isän multiin. 

 

Olen ollut tämän kauden seurakuntaneuvoston jäsen. Se on tässä tilanteessa ollut etuoikeus. Harvassa paikassa ihmiset kykenevät samalla tavalla kohtaamaan surevan kuin seurakunnassa. Parilla sanalla voi kohdata toisen aidosti, totesin heti silloin. Nyt maanantaina meillä oli kokous ja ihana kirkkoherramme piti alkuhartauden. Pyhäinpäivä, läheisten muistaminen, ihmisten vaikutus meihin. Se kaikki vyöryi mieleen ja löysin itseni itkemästä voimallisesti, mutta ei lohduttomasti. Tilanteen jälkeen oli kuitenkin hyvä olla. Oli tullut muistettua isää ja nyt saatoin jatkaa kokousta. 

 

Jäljellä on sukua ja perhettä. Ja rakas äitini, joka ehti olla isän kanssa naimisissa 65 vuotta. Kunpa osaisin äitiä lohduttaa ja rakastaa niin, että hän sen tuntee. Äitiä seuratessani olen miettinyt, millainen on oma vanhuuteni. Minun on pakko ihailla sitä voimaa, jolla hän on tänä vuonna elänyt. Kunpa olisin yhtä viisas ja elämää ymmärtävä, kuin hän kaipuun vuonna. 

Pyhäinpäivä on hieno keksintö. Saamme syyn pysähtyä ja miettiä. Saamme tilaisuuden muistaa, millainen rakas oli. Saamme tilaisuuden kiittää kaikesta hyvästä. Ja saamme tuntea ja tunnustella. Ja parantua.  

 

Me lähdemme elämästä
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,

mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet,
sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisee toisten teitä.
Me kuolemme,
emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämme niiden sydämissä,
jotka ovat rakastaneet meitä.
-Martti Lindqvist