Näkeminen Unioninkatu ja taloyhtiön hallitus

 Tämä itsekehu ei ole itsekehu, vaan hämmentyneen ilon jakaminen.

Talossa, josta muutimme pois, on puolentoistasataa arvokasta osakehuoneistoa, muutamia yhtiön asuntoja ja sit parikymmentä liikehuoneistoa. Tulot vuokrista ja vastikkeesta pitkälti ylin puolen miljoonan. Siksi hankkeita on paljon, asunnoissa ja kiinteistössä sattuu ja tapahtuu. Lisäksi sijainti on vaativa ja asettaa omat haasteensa. 

Vaikka taloyhtiöhommista puhutaan usein huvittuneesti, kiinteistönpito on vaativa juttu ja päätöksiä ja yhteistyökykyä tarvitaan. Sopivaa sekoitusta johtamista ja tilanantamista osaajille. 

Niinpä puheenjohtajana ja hallituksessa tuli tehtyä kaikenlaista seitsemän vuoden aikana. Pidin tärkeänä katsoa asiaa yksittäisen osakkaan kannalta, jolla oli kiinni asunnossa jopa melkein pari miljoonaa. Ja myös siitä kulmasta, ettei yhden etu syö muita. 

Kun muutimme pois, sain yllätyksekseni kolmelta naapurilta pullolliset hyvää shampanjaa, pari omakirjoittamaa kirjaa ja monia kiitoksia työstäni. Itselle jäi ikävä isännöitsijän kanssa jo tottumukseksi käyneitä säännöllisiä puheluita. 

Mutta ei siinä kaikki. Kiinteistöhuollon tj.!!! mailasi tosi kauniin lausunnon siitä, miten asiat ovat hoituneet. Se on kantanut mua viimeisen kuukauden. Tänään keksin ohikulkiessa, että ehdin palauttaa viisi iLogia huollon toimistoon. Siellä toimistopäällikkörouva, jonka kanssa olemme paljon viestitelleet pj-aikanani sanoi, että kyllähän se tuntuu kun on ollut niin hyvä yhteistyö.

Antoi lopuksi minua varten varatun viinipullon. 

Olin ihmeissäni ja iloinen. Hallitustyöskentelyssä on ollut kiviset vaiheensa, mutta nyt ajattelen, että olen oppinut tosi paljon ja onnistunut johtamisessa. 

Aika paljon tällaiselta hävettävältä tädiltä.

Kiitos ja anteeks lukijoille.

Hetken olin 020202

 Aamusella 7.50.Puhelin soi minulle tuntemattomasta numerosta. 

”Ai mihin tämä tuli” vanhalla äänellä. 

”Teille on tainnut tulla väärä numero”. 

”No kun minä haluaisin soittaa tuonne Nordnappiin siihen keskustaan, että onko teillä sitä numeroa”. 

Lievää huvittuneisuutta äänessäni: ”Ei taida olla”. 

Sitten hellyn: ”Sanokaas nyt vielä, mitä pitäisi löytää.

” No nordnap siis Nordlab kun pitäisi verikokeeseen mennä” 

”odottakaas kun katson tästä kun minulla on netti auki. Numero on 02….” 

”kiitos”

Kenellehän vanhempi rouva kuvittelee soittaneensa?

Ei sen niin väliä. Pääasia, että ajanvaraus onnistuu.

Autetaan mutta katsotaan myös viereen

 Meidän kaikkien pitää muistaa, että Ukrainan asia on samalla meidän. Ja juuri nyt hyvin tärkeä, ei joskus vaan nyt. Alla oleva ei millään tavalla vähennä tämän asian tärkeyttä.

Haluan kääntyä hieman lähemmäksi. Vähän aikaa sitten me patsastelimme lupauksella kysyä kymmeneltä nuorelta ”mitä kuuluu”. Moniko toteutti lupauksen? Kuinka moni keskittyi ja huomasi todellisen tarpeen?

Kuinka moni on tarttunut lähellä olevan aikuisen väsymykseen tai uupumukseen nuortaan tukiessa? Nämä asiat ovat läsnä. Minulla on neljä tuttua, joiden kanssa peilaan heidän asioitaan ja ”juonin” mahdollisuuksia yrittää saada apua jaksamiseen tai nuoren hyvinvointiin. Jonot ovat suuret ja pitkät niin julkiselle (jos onnistuu pääsemään jonoon) kuin yksityisellekin. 

Kahden vuoden stressiputki on nyt siirtynyt hätäkauteen. Moni on kotonaan hoitanut rankkaa ja piilossa pysynyttä huolta ja surua. Sellaista, johon toinen ei voi tuoda helpotusta. 

Olla läsnä toiselle. Osaammeko sen? Annammeko tilaisuuden kertoa? Osaammeko olla viisastelematta tai analysoimatta syitä? Annammeko vain tilaa tulla kuulluksi? Sillä sekin on paljon. Tiedän, sillä olen itsekin saanut välittämistä. 

Myös näinä kuumanakäymisen aikoina. 

Hän lähti. Ystävä.

 Kun vanha ihminen kuolee, sanotaan vain, että johan hän sai elää pitkään. Äitini ystävätär (jonka nimeä en nyt nosta esiin, sillä koen vääränä ratsastaa hänen ja perheensä yksityisyydellä), kuoli. Hän oli 96-vuotias. Lääkäri, tutkija, kulttuuripersoona. 

Äiti ja hän tutuistuivat 40 ylitettyään ja ystävyys tiivistyi vuosien mittaan. Oli paikallista politiikkaa puolisoiden kautta, oma naisporukka, joka keskusteli kirjallisuudesta, Lempinimeltään Kelmien kerho. Aktiivista osallistumista. 

Konsertteja, teatteria, puhetta elämästä. 

Lopulta vanhuus sidottuna koteihin, mutta kummallakin uskomaton terävyys, äly, muisti ja kyky tehdä päätelmiä. 

Viimeisinä vuosina rouvat seurustelivat puhelimitse. 

Äidin viimeinen kaveri. 

Olen yli 40 vuotta nuorempi, mutta tunnen haikeutta siitä, miten kauan elämme nykyään ja miten pitkän elämän loppuvuodet ovatkaan vaativia siinä, että ne ovat luopumista puolisosta, kantavista jaloista, tapahtumista, ystävistä, itsemääräämisoikeudesta. Ne ovat avun odottamista kaaduttua, pelkoa siitä, että joutuu sidotuksi jonnekin nurkkaan vieraiden armoille.

Ja ne ovat edelleen vuosia, jolloin meissä palaa sielun tuli, kuten näissä kahdessa ystävättäressä.

Levätköön äidin ystävä rauhassa ja löytäköön äiti lohtua.

Kysy kymmeneltä nuorelta, mut vaadi parempaa

 Aika moni on vastannut kauniiseen haasteeseen, jossa luvataan kysyä kymmeneltä nuorelta, miten menee. Se on hieno idea ja on hirveän tärkeää jutella nuorten kanssa, jos heidät tuntee ja nuori luottaa. Siihen se ei saisi vain jäädä.

Meillä on iso ongelma ja tämä kampanja tuntuu hieman naiivilta. Kuvitellaan nyt, että oikeasti kysyisi kymmeneltä nuorelta, joihin ei voi olla aitoa suhdetta. Mitä kävisi?

Vaihtoehtoja:

1. Nuori sanoo "ihan ok" ja sit sitä vastaa et kiva!

2. Nuori sanoo "ihan ok mut on tää ollu aika rankkaa" ja sit sitä vastaa et joo. On rankkaa on. Monilla

3. Nuori katsoo surullisena ja sanoo "ihan ok" ja tiedämme että koko totuus on jotain muuta. Sit sitä ei kuitenkaan oikein tiedä, mitä tehdä. Ehkä juttelee hetken. MItä sitten?

4. Nuori sanoo "Oon kyllä tosi väsynyt". Sit sitä sanoo et ota yhteyttä kouluterkkariin tai puhu äidille ja isälle. No kouluterkkari antaa ajan neljän viikon päähän. Sit ehkä pääsee lääkäriin muutamassa viikossa.

Lääkäri tekee kolmannen käynnin jälkeen lähetteen ja se palautuu nuorisopsykalta. Yksityiselle psykiatrille on jonoa ja käyntejä tarvitaan monta. Yksi kerta maksaa 200 euroa.

Oikeasti tarvitaan tietenkin välittämistä, mutta sillä tämä ei hoidu. Tarvitaan myös resursseja ja ammattilaisia. Jonot pois. Matalia kynnyksiä. Vaihtoehtoja. Joustoja.