Aika moni on vastannut kauniiseen haasteeseen, jossa luvataan kysyä kymmeneltä nuorelta, miten menee. Se on hieno idea ja on hirveän tärkeää jutella nuorten kanssa, jos heidät tuntee ja nuori luottaa. Siihen se ei saisi vain jäädä.
Meillä on iso ongelma ja tämä kampanja tuntuu hieman naiivilta. Kuvitellaan nyt, että oikeasti kysyisi kymmeneltä nuorelta, joihin ei voi olla aitoa suhdetta. Mitä kävisi?
Vaihtoehtoja:
1. Nuori sanoo "ihan ok" ja sit sitä vastaa et kiva!
2. Nuori sanoo "ihan ok mut on tää ollu aika rankkaa" ja sit sitä vastaa et joo. On rankkaa on. Monilla
3. Nuori katsoo surullisena ja sanoo "ihan ok" ja tiedämme että koko totuus on jotain muuta. Sit sitä ei kuitenkaan oikein tiedä, mitä tehdä. Ehkä juttelee hetken. MItä sitten?
4. Nuori sanoo "Oon kyllä tosi väsynyt". Sit sitä sanoo et ota yhteyttä kouluterkkariin tai puhu äidille ja isälle. No kouluterkkari antaa ajan neljän viikon päähän. Sit ehkä pääsee lääkäriin muutamassa viikossa.
Lääkäri tekee kolmannen käynnin jälkeen lähetteen ja se palautuu nuorisopsykalta. Yksityiselle psykiatrille on jonoa ja käyntejä tarvitaan monta. Yksi kerta maksaa 200 euroa.
Oikeasti tarvitaan tietenkin välittämistä, mutta sillä tämä ei hoidu. Tarvitaan myös resursseja ja ammattilaisia. Jonot pois. Matalia kynnyksiä. Vaihtoehtoja. Joustoja.
