Kasvattaja kasvaa kasvavan kasvatuksessa. (tai sit menee hermot)

13 -18 -vuotinen nuori koettelee vanhempiaan joskus huimastikin.  Joskus tuntuu, että toinen ei vain voi olla ihan terve, kun se ei tajua, kuinka sitä rakastaa. ja että sille haluaa hyvää.  Se vaan pitää vanhempaansa ja lähes koko ympäristöään vihollisena. Siinä sitä on huippuäiti vieteri venytettynä. Ei oo helppoo, ei. Vastakkain on nuoren oikeus kasvaa itsenäiseksi, arvonsa tuntevaksi ihmiseksi ja toisaalta vanhemman oikeus vielä ohjata. Ja ihan vain rakastamisen vaikeus.

Olen jostain syystä ollut magneetti lähiaikoina. Vedän puoleeni vertaistukea hakevia vanhempia. Johtuisko siitä, että omien lasteni ensimmäinen erä alkaa jo (silloin tällöin) latentoitua normaalimpaan mielentilaan.

---------------------------

Yksi tuttu kertoi suunnittelevansa tyttärensä lähettämistä vähäksi aikaa entisen puolison luokse asumaan. Tytär, 15 vuotta iältään, oli saanut hirveän raivokohtauksen ja ihan peräti huutanut ja haukkunut kotiporukoita. Äiti ja sisarukset olivat kuulleet joukon satuttavia ja voimallisia totuuksia itsestään. Mieleen oli jopa tullut, että ”Entäs jos se lyö”. 

”Siis minun tyttäreni. Ysin ja kympin oppilas ja oikeasti hyvin kasvatetttu. Ajattelin, että se on tullut hulluksi. En todellakaan halua asua tuollaisen ihmisen kanssa”, tuttavani summasi 

Meillä meinasi mennä välit kun en oikeastaan suostunut päivittelemään tapahtumaa tai pitämään sitä poikkeuksellisena ja kielsin ehdottomasti tuottamasta lapselle tunnetta hylkäämisestä. Tämä älykäs nainen ei ollut koskaan törmännyt siihen, että murrosikä tekee lapsistamme aggressiivisia, vainoharhaisia otuksia, joihin ei nyt vaan saa kontaktia juuri sillä hetkellä. Mutta joihin kyllä kannattaa tuhlata aikaa ja energiaa ja hyvä tulee. Onneksi paikalla oli kolmaskin vanhempi, joka kertoi, että murkun ajoittaiset raivarit ovat normaalia, tervettä kehitystä, ei merkki kieroonkasvamisesta tai vanhemman epäonnistumisesta kasvatustehtävässä. 

---------------------------

 Minusta juttu on niin, että jos nuori osaa pääasiassa käyttäytyä ja on hellä jollekulle, pienet ukkosmyrskyt eivät juuri haittaa. (toki niitä pitää nuorelle itselleen päivitellä, ettei hän luule huonon käytöksen olevan hyväksyttävää)

----------------------------

Toinen äiti  kirjoitti minulle sätissä ja kertoi, että hänen musiikkia harrastavat lapsensa olivat tehneet lakkoa. Nuottikirjat olivat lentäneet, pianonkannet paukkuneet ja lopettamisilmoituksia ja ”Ihan samaa” oli kuulunut runsaasti juuri ovella olevasta tutkintosuorituksesta riippumatta (tai ehkä sen paineista johtuen). Ihailin sitä tiukkaa ja rauhallista otetta, jolla tämä äiti oli ohjannut lastaan ja auttanut pääsemään takaisin normaaliin työtahtiin.

Oma äitini sanoi aikoinaan, kun halusin 13-vuotiaana lopettaa soittamisen, että "Saat lopettaa, kun murrosikä on ohi. Huippumurkkuna en anna lopettaa, ja tulet olemaan siitä kiitollinen." Niin olinkin. Olin panostanut musiikkiin loputtomia harjoitustunteja ja nautin silloin salaa soittamisesta, vaikkei se ollut kovin muodikasta teddy-girlille. Samana vuonna voitin sävellyskisan ja musiikki jäi muutenkin osaksi elämääni tänne asti.  

---------------------------------

 Uskon, että nuori, jolle perustellaan vanhempien typerät vaatimukset arvostaa sitä, että hänestä välitetään.

--------------------------------

Itse esitin tänään ruokapöydässä "hillitysti" kolmen viikon kertymän ja tämän aamun lisämausteisen näkemyksen sinänsä ihanien nuorteni suhtautumisesta yhteisen kotimme hoitoon. JA lisäksi ajatukseni henkilöistä, jotka ovat melkoisen etuoikeutettuja, ja saavat 70% asumisen yli jäävästä nettopalkastani harjoituksiinsa. Oli hiljaista porukkaa. Aivan hiljaista. Kuulemma siksi, ettei kanssani edes kannata keskustella, koska vain raivoan enkä osaa käyttäytyä tai välittää muista. :-D
Odotan mielenkiinnolla, missä vaiheessa huomaan jotain muutosta rakastamieni nuorien käytöksessä. Valitettavasti pyykinpesun ja siivoojan käyntien katkeaminen nuorten huoneissa vaikuttaa vasta viiveellä. Mutta toivon, että ennen noiden vaikutusten eskaloitumista vuosien työ ihmiseksi kasvattamisessa näyttää voimansa. Oikeasti. Minusta vanhemmuudessa vaikeinta on se, kun rakastaa lapsiaan niin paljon, että on vaikeaa olla ikävä ja tiukka vaikka se olisi nuorille parhaaksikin. (ja mun hermoille) Kyllä kai ne tietää, että rakastan heitä. Tietää ne vaikka muuta väittävätkin.  Ehkä olen joskus osaamaton,  mutta kai se riittää, että on riittävän hyvä vanhempi.