Tänään, koronan keskellä, luettuani että koronan rajoitukset ja pelkokin jatkuvat pitkälle ensi vuoteen, koin jännän hetken.
Olohuoneesta kantautuivat oman ja bonustyttäreni iloiset ja elämänmyönteiset äänet.
Mietin että vaikka joskus ajattelin, ettei ihminen aina jaksa kantaa kaikkea tielleen osuvaa, silti:
Elämäni tänä kulkutautiaikana on itse asiassa koko ajan parantunut. Monesta syystä. Olen löytänyt uuden ilon, uuden tarmon, ja paljon tarkoitusta. Tunsin kiitollisuutta. 
Ihminen elää elämäänsä kaikkien tapahtumien keskellä ja harvoin ainakaan itse tulen julkisesti avanneeksi niitä asioita, jotka tuntuvat raskailta. Tai väsyttävät. Niitä on kuitenkin meillä kaikilla. Joskus enemmän. Jolla kulla vähemmän.
Juliana Norwichlainen eli 1300-luvulla. Hän kohtasi mustan surman vaikutukset kolme kertaa elämänsä aikana.
Kärsimystä ei voi pyyhkiä olemattomiin, mutta voi tuntea, että joku on nähnyt sen ja kantaa sitä.
"Kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi".
Tämän lauseen olen kuullut ensimmäisen kerran rovasti Olli Valtosen (vihkipappini) sanomana. Se on niin tärkeä. Niin kannatteleva, niin hyvä tie kiitollisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Moderoin aina pois asiattomat ja kiroilevat viestit.