Jonnekin muualle.... Meidän Helsinki?

Kaupungin omistajuus jakaantuu aina erilaisiin tarpeisiin.Olen keskusta-asuja. Jaksan hämmästellä sitä, että kaikkien muualla asuvien mielestä meidän pitää hyväksyä oman kotimme lähelle kenen tahansa vaikka keskiyölle ideoima tapahtuma. Meidän itsekkäät automme estävät muiden ihmisten pyöräilyn ja parkkeerauksen. Meidän kykenemättömyytemme ymmärtää todellista kaupunkilaisuutta estää ihmisiä järjestämästä milloin mitäkin aamuyöhön kestävää tapahtumaa. Sitten meitä kehotetaan muuttamaan jonnekin, missä meidän itsekäs, ei-kaupunkilainen asenteemme ei haittaa muiden harrastustoimintaa.

 Sama ei päde muualla. Kirjoitin riemastuneena työmatkallani Lehtisaaressa kunnostetusta pyörätiestä Facebook-päivityksessäni. Kommenttiketjusta selvisi, että Lehtisaarelaiset ovat huolissaan ”valtavasta” pyöräliikenteestä saaressaan.
Tämä sai minut miettimään kaupungin omistajuutta.
Oman kotini luona, Pitkänsillan kupeessa, on todennäköisesti yksi Helsingin vilkasliikenteisimmistä pyörätieristeyksistä. Niin vilkas, ettei lasta voi päästää sen yli koulumatkallaan. Mutta niinhän se on kaupungissa. Työmatkani varrella on myös Baana: siellä pääsee eteenpäin, mutta Ruoholahdentiellä mietin usein, miltä mahtaa asukkaista tuntua, kun me kaikki ajamme huimaa vauhtia uusilla pyöräteillä heidän kotikulmillaan. Jollain on halua rajoittaa toisten kaupunkilaisten liikumista  "minun alueellani". On oletus, että jossakin asuvalla on enmmän oikeuksia kuin jossain muualla asuvalla.

Me emme kukaan omista kaupunkia, me olemme sen osa. Se on niin kovin tilannesidonnaista miten meistä jokainen näkee sen.  Me vaadimme suvaitsevaisuutta ja kestokykyä muilta, mutta oman kotimme lähellä ei saa mikään muuttua.
Tiedämme kyllä, että kaupunkiin pitää mahduttaa uusia asukkaita, mutta se pitää tehdä ”jonnekin muualle”. Liikenneväyliä ja joukkoliikennettä tarvitaan, mutta ”jossakin muualla”. Konsertin vuoksi valvovat voivat puolestamme muuttaa ”jonnekin muualle”.  Konsertin voi pitää "jossain muualla". Työmatkapyöräilijät polkekoot ”jossain muualla”. Autoilijoille emme ehkä voi enää mitään.
Mitäkö kaipaan? Ainakin kykyä joustaa ja antaa tilaa. Silleen sivistyneesti, itsestä aloittaen.