Itsetunto, vaatimukset, laiskuus ja rakkaus. Kasvatus!

Terve itsetunto on parasta, mitä lapselle voi antaa. Tunnen suurta vastuuta siitä, että osaan antaa palautetta, joka rakentaa lapsilleni tervettä itsetuntoa mutta myös vastuuta omista tekemisistä. Onnistumisesta, epäonnistumisesta, työn tuloksista ja uskallusta vain ollakin.

Tänään lapsi halasi vielä iltarukouksen jälkeen ja kysyi, onko hän minusta hyvä. On on.
Rakastanko varmasti ja paljon?
- No olisinko pakottanut sut laskemaan noin paljon huomisiin kokeisiin, jos en rakastais?, kysyin.  Entä olisinko eilen kerrannut vielä viisi kertaa englannin kielen kuukaudet, jotta tänään sait kympin? Entä olisinko kiusannut vielä kerran vasemman käden pianoläksyllä?
Sanoi, että ei nuo niinkään todista rakkaudesta, mutta se kun keksin verrata vasemman käden peukkustaccatoja pöppeihin (Viivin ja Vagnerin ilmaus pierulle - varmat naurut lapselta) - se oli kyllä kuulemma rakkautta!
Olen joskus törmännyt siihen, että lapseni ei ole halunnut oppia jotain. Voi se toki johtua siitä, että hän ei ole pitänyt matikasta, soittamisesta tai käsityöstä, mutta joskus olen huomannut, että lapsi on pelännyt epäonnistumista. Se onkin yksi vaativimmista vanhemmuuden tehtävistä, että oppii kannustamaan toista yrittämään, saamaan tyydytystä onnistumisista ja kestämään tappiot.
Se on ihan oikeasti aikamoista. Kun tietää jo kolmannen kohdalla, mitä lapsen pitää sen kympin eteen osata. Ja täytyy ihan päättää, kuinka paljon sitten toista prässää. Ja kun lapsi on niin kovin kunnianhimoinen ja työteliäs, tää viimeinen. Mut missä menee se raja, missä kohtaa pitää vanhemman pysäyttää lapsen kunnianhimo? Miten suojella lasta itseltään ja vanhemman halulta tuntea onnistumista lapsen kautta?
Aina löytyy jotain opittavaa. Pianossa on paljon kiiniotettavaa, kun lapsi aloitti vähän muita myöhemmin. Aina voisi vielä kokeilla sitä vasenta tasaisemmaksi. Aina voisi vielä lukea kerran ne ruotsin sanat. Aina voisi vielä harjoitella spagaattia. Lätkänpelaaja voi oppia kierteen kätevämmäksi.
Vanhemmuus on toki sitä kun autetaan onnistumaan, mutta kyllä se on myös niin, että pitää osata lopettaa ajoissa. Ja jättää tilaa ihanalle laiskuudelle. Pyöriskelylle sängyssä, omille tarinoille, ihan vaan löhöilylle.Tietoisuudelle siitä, että lapsi kelpaa. Ihan omana itsenään.

Kuinka sitä osaa toista ohjata sekä kunnianhimoon että riittävään armollisuuteen. Ettei pieni sielu rasittuisi. Jotta tulisi onnistumisia. Jotta osaisi oppia. Ja onnistua. Ja lisäksi vielä rakastaa itseään.