Hävettävä täti taloyhtiössä: kulissien takana uusavuttomien apuna

Meillä omassa asuinyhtiössä on ihana ja toimivaFacebook-ryhmä, jossa yhteisöllisyys kukoistaa. Aina on kuitenkin niitä, jotka luulevat, että ryhmä on kiukuttelua ja oman avuttomuuden ulkoistamista varten. Sellaisia, jotka toimivat kuin jotkut yhtiökokouksessa ja haluavat omalle kohdalle lisää etuja, mutteivat osallistu yhteisvastuuseen. Tai äkämöitsevät siellä Facessa ja haukkuvat huoltoyhtiön avuliaat ihmiset maan rakoon.

Sitä olen välillä miettinyt, että onko ihmisillä järkeä mukana, kun astuvat kodin ulkopuolelle. Ja välillä siellä kotonakaan.

No mitäkö tarkoitan.

No vaikka sitä, että jos tulet kotiin ja huomaat, että joku on puottanut biojätteistään pahanhajuista tai tahmeaa kamaa hissin lattialle, niin teetkö asiasta kirjoituksen Facebookiin kuvan kanssa vai olisko kätevämpää käyttää talouspaperia noin 20 sekuntia. Ja niin. Alunperin: olisko kohdallaan huomata, että omat jäljet - ennenkaikkea - siivotaan omassa kotitalossa.

Ja vaikka sitä, että kun vuosi alkaa, rappukäytävä lainehtii neulasista. Kuusi viedään läpi käytävän, kopautetaan pari kertaa maahan, ja kun neulaset on näin saatu tiputettua, ei tule mieleenkään putsata omia jälkiä. Siivoojan kanssa hihittelimme juuri, että onneksi pahin on ohi kolmessa viikossa. On tässä jotain hyvääkin. Rappu tuoksuu raikkaalta, kuin metsäretkellä olis. 
 
Tuleepa mieleen se hieno ihminen, jolta oli  ilmeisesti tippunut jotain uudenuutukaisen kattoterassimme lattian alle. Ongelman hän oli ratkaisut katkomalla kalliin lankun nyrhien sen poikki puukolla.  Oikeasti.

Kulissien takana näidenkin ihmisten arjesta pidetään paljon huolta. Joku vaihtaa lamput käytävissä, kiertää katsomassa varastojen lämpötiloja ja ovien lukitusta, huomaa lukon rasvaustarpeen ja kertoo siitä huoltoon, pyyhkäisee ohimennessa pesutuvan pöydän tai nostaa tippuneet varauskirjat.

Myös mietin sitä, että ihminen maksaa 15 vuosipalkkaansa asunnosta, mutta ei silti tunne omistajuutta taloon ja taloyhtiöön. Itse näet koen tärkeäksi huolehtia yhteisestä omaisuudesta. Ja vuokralla asuessa kannattaa myös pitää huolta siitä omasta lähiympäristöstä. Tulee hyvä mielikin.

Kun taloyhtiön puheenjohtajana kohtaa paljon ihmisiä ja elämän kirjoa, oppii arvostamaan niitä ihmisiä, jotka hoitavat asiansa ja siinä sivussa vähän yhteisiäkin. Heitä on onneksi hiljainen enemmistö. Mukavia, hienoja naapureita.

Kiitos, Face! Teet elämästäni parempaa.

Tässä tekstissä puhun vain iloista. Ikävistä puolista puhutaan niin paljon. Facebook on kuin särkylääke. Oikein käytettynä se parantaa elämää. Varomaton hankkii siitä vatsahaavan.

--------------------------
Se oli jatkuvaa ihmettelyä. Pari kaveria oli kutsunut mukaan. Vaikka Facebookin suosio nousi jo syksyllä 2007, taistelin hetken vielä vastaan.  Tammikuisena iltana 2008 lapset oli saatu nukkumaan. Tein sen, mitä olin suunnitellut.

Tuosta illasta tuli tänään yhdeksän vuotta. Haluan kiittää Sinua, Facebook. En arvannut, kuinka paljon parannat elämääni.

Tuo ensimäinen, vasta helmikuussa tehty päivitykseni oli oikeastaan aika liikuttava, mutta kertoi paljon silloisesta elämästäni. Lasten harrastuksiin kuskaus oli kolmen lapsen äidille jokapäiväistä. Tuohon päivään on kilometreistä päätellen kyllä kuulunut jotain poikkeuksellista ja päivitys on kummunnut satasesta. Tavallisesti lähdimme liikkelle iltapäivällä ja ajelimme harrastusten välillä. Illalla lapset söivät usein päivän päätteeksi eineksiä kotimatkalla Prismasta.(toki kokkasin yleensä kotona kunnollista)

Selvästi yritin olla itseäni hauskempi, siitä kertoo toinen päivitykseni, jossa (jostain syystä kökkö-) englannilla hekumoin kuohujuomilla. Ehkä vastapainona lapsiperheen arkeen.

Joka tapauksessa elämä oli tuolloin vielä aika Face-riippumatonta. Hiljalleen homma ryhtyi sitten lipsumaan Facebook-elmämäksi. Kavereiden määrä nousi nopeasti. Päivityksiä tuli viisikin päivää kohti. Sometus oli juttu.

Sitten tuli krapula. Poistin kavereita ja päätin, että yli viidensadan ei mennä. Nyt olen seitsemässä sadassa. Luulen, että se karsii uskottavuuttani verkottujana.Oikealla Some-hirmulla pitäisi olla tuhansia kamuja ja Twitterissä toinen mokoma.

Joka tapauksessa Face on kohdallani toiminut. Koulu- ja lapsuus/nuoruuskamuja Lappeerannast on kaverina aika runsaasti. On tosi kiva kuulla, mitä joskus niin tärkeille ihmisille kuuluu. Kun tällainen oikeasti kanssani kasvanut menestyy tai menettää, elän hetkeä hänen mukanaan. Meillä on kuitenkin yhteinen historia.

Monen nuoruudessa tavatun henkilön kanssa tapaan silloin tällöin myös työn merkeissä. On paljon helpompi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin kun ajattelemme tietävämme vähän siitä, mitä toinen on puuhannut tällä välilllä. Näiden ihmisten kanssa tulee joskus käytyä pitkiäkin viestittelyjä Facen kautta.

Suvun ja perheen kanssa meillä on ryhmiä. Sisarusten, ystävien, yhdistysten ja erilaisten vaalikoneistojen kesken olemme pitäneet hyvinkin aktiivista yhteyttä ryhmätoiminnolla. Kuulun myös kaiken maailman osta myy ja varasta -ryhmiin. Ja ostan ja myyn siellä.

Uudetkin tutut ovat arvokkaita. Työkaverit ja lasten kamujen vanhemmat.

Ja ne, joiden kanssa väännän päivästä toiseen hedelmättömiä vääntöjä. Milloin mistäkin "tärkeästä" periaatteellisesta kysymyksestä. He ovat päiväni ilo ja tylsyyteni taittajia. 


Joskus kun V:ttaa oikein runsaasti on kiva bändätä itseään. "Ilo pintaa vaik syvän märkänis" sanottin jo vanhassa Karjalassa. Jos lauantaiaamuna kirjoitan pitkän kuvauksen luonnosta ja aamun raikkaudesta, se on kyllä brändäystä. Yleensä olen tuolloin kotona ja pyjamassa. Joskus kirjoittelin myös sellaisia asiallisia "Olen menestyvä nainen" -postauksia. Jotkut ottivat ne ihan tosissaan.

Olen oppinut paljon. Tiedän melkein aina postatessani, paljonko tykkäyksiä mikäkin juttu saavuttaa. Joku on sellainen 10 tykkäyksen juttu, kuva saattaa olla yli 150 peukun "arvoinenkin". Sekin on hauskaa. Tietää, mitä tekee.



Aamen. 

Suomi 100. Hävettävä täti 4.

Onpa upeaa päästä juhlimaan isänmaata.
Suomi täyttää 100 vuotta.
Toivotan hyvää uutta vuotta teille kaikille Finlandiatalon kuvan mukana!