Pelottaako?

Ajelimme kaupungin läpi. Ulkona oli nuori mies hupparissa ja farkuissa. Ehdin seurata häntä hetken liikennevaloissa seisoessani. Nuori lähestyi jotain porukkaa, ja kaivoi taskustaan paksun metalliketjun. Toiset kaikkosivat mahdollisimman nopeasti.

Poika oli keksinyt mennä uimaan Tokoinlahteen. Ei mielestäni erityisen hieno idea, mutta sellaista nyt tehdään. Ohi kulki pimatsu kahden nuoren miehen seuraamana. Tyttö osoitti uimarin tavaroita ja hänen kavaljeerinsa potkaisivat ne mereen. Uimari alkoi itkeä. Siinä taisivat hävitä lompakko ja kännykkä myös.

Jäätelönmyyjä (18v tyttö) kielsi "turistityttöjä" penkomasta roskiksiaan pitkin katua jo kolmantena päivänä peränjälkeen. Suraavaksi aikuiset kerjäläiset nappasivat kesätyöläisestä valokuvan. Seuraavana päivänä tyttö tönäistiin auton eteen ja hän välttyi vakavalta loukkaantumiselta vain ihmeen kautta.

Kaupungilla näkee kaikenlaista. Pojista kolmannes ja tytöistä neljännes pelkää väkivaltaa. Olen miettinyt näitä ylläolevia enkä oikein osaa sanoa, mitä mielestäni pitäisi tehdä. En kyllä uskaltaisi puuttuakaan noihin tilanteisiin kun liikkeellä tuntuu olevan ihmisiä, joilta on järki ja tunteet kadonneet. Toisaalta: miten voisin olla puuttumatta.

selkä, selkään, selästä, voihan tuska

Sitä kuvittelee olevansa kuolematon. Mutta eihän sitä ole.

Olin nuorena tosi hyväkuntoinen. Nykyään en, mutta kyllä minä jaksan hiihtää kohtuupitkän matkan ja kantaa 15 kilon laattoja pihalla ilman, että se aiheuttaa sen kummempia tuntemuksia.

Nyt kävi kuitenkin niin, että putsailin hiekkakäytävältä rikkaruohoja. Käytin tosi hienoa Fiskarsin rikkaruohonpoistorautaakin.

Vekotin toimi kuin unelma. Harmi vain, että hankin siihen aivan liian lyhyen varren ja jouduin tekemään hommia etukumarassa. Väärä työasento on näköjään paha juttu. Oikeasti.
 Noin pieni juttu pystyi tuhoamaan kaiken aktiviteetin viikoiksi, sillä sain vuorokauden päästä hirveät kivut selkään ja siitä säteinä jalkaan. 

Sijaintipaikkana ollut Puumala ei tarjonnut lääkäripalveluja. Kärsittyäni hirveästä tuskasta, joka ei mahdollistanut kyljen kääntämistä Buranankaan voimalla, päädyin Lappeenrantaan lääkäriin. Ehkä tämä on iskiaskipua, ehkä ei. Inhottavaa se kuitenkin on.

Vahva relaksantti on tosin hauska tuttavuus. Sitä kun nauttii, unohtuvat elämän kaikki huolet. Mää vaan oon ja möllötän vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Tuntuu siis vaikuttavan paitsi lihaksiin, myös aivoihin.

Hassua tässä kaikessa oli se, että siirtolapuutarhalle palattua olen ollut joko jaloilla vertymässä tai lepotuolissa rötköttämässä ja ohjeistanut yksityiskohtaisesti rakasta puolisoa, joka kärsivällisesti mm. kaivoi ja istutti meille uuden perennapenkin. Ja kuunteli samalla minun hienoja ohjeitani ja korjailuvaatimuksiani. Penkistä ehkä lisää jatkossa. (Puoliso muuten hoki tasaisin väliajoin, että "tähän on tultu". Mitäköhän se sillä menasi? :-D )

Kun kivut helpottavat, aloitan voimistelun ja hyvän elämän. Ja tietenkin laihdutan. Taas. (höpsis. Ei se koskaan onnistu)

Seuraelämää ja mökkivierailuja kesän mittaan

Meillä on siis siirtolapuutarhamökki. Vietämme siellä äärimmäisen aktiivista elämää. Vieraita on tänäkin kesänä ehtinyt jo olla noin 15 iltana.
Siirtolamökissä on sellainen etu, että vieraat saapuvat sinne itse. Joskus pyörällä, joskus taksilla, joskus bussilla tai ratikalla ja joskus omalla autollakin. Saapuminen on helppoa ja nopeaa.
Olen aiemmin omistanut parikin mökkiä vain puolen tunnin päässä Helsingin keskustasta, mutta niiden etäisyys, ainakin henkinen sellainen tuntui olevan monelle paljon suurempi. Tuntuu, että ihmisten on hirveän paljon helpompi tulla kun he ovat liikkuessaan itsenäisiä ja kokevat olevansa kaupunkikylässä. Voidaan järjestää mukava yhteinen hetki "luonnon helmassa" ilman hirveää majoittautumis-, lakana- ja hymistelytouhua.
Itse olen menossa taas parillekin mökille kylään. Se on mukavaa nähdä tuttuja, mutta kyllä aina miettii etukäteen, että mihinköhän päänsä kallistaa seuraavana yönä. Mitkäköhän ovat mökin vakiintuneet tavat, millainen on hyyskä ja osaakohan sitä sopeutua toisten elämänrytmiin "rentouttavalla vierailulla".
On ollut ihaniakin vierailuja, joissa pientä salaista kateutta tuntien olen saapunut toisten paratiisiin ja majoittunut vierastiloihin, joista ei halua lähteä ollenkaan. Isäntäväki on ottanut rauhallisesti ja kesäpäivien vietto on soljunut mökillä ja kenties lähiseudun kulttuurikohteissa ihanasti.
Vieraana pyrin aina miettimään, miten minusta olisi vain kohtuullisesti haittaa. Mietin myös sitä, että molempien, meidän vieraiden ja isäntien kesäloman vähät päivät kuluvat tapaamisen myötä ja hupenevat käsiin. Siksi on tärkeää, että kaikilla on hyvä olla.
Ja tärkeää on myös muistaa ihailla vierailukohdetta ja sen puutarhaa sekä niitä sankarillisia suorituksia, joihin isäntäväki on venynyt paikkoja laitellessaan.