Hieno juttu tänään Hesarissa tästä Sakari Syväniemestä. Mielenkiintoinen henkilö ja hyvä esimerkki suomalaisten kansainvälistymisestä. Ja tärkeä pohdinta monikieleisessä ympäristössä kasvaneista ihmisistä ja heidän suhteestaan äidinkieleen.
Ja tuohon kieleen. Omassa elämässä tein lasteni isän kanssa 1.1.1998 Thaimaahan muuttaessani valinnan: pidämme huolta esikoisen suomen kielen taidosta. Odotin kakkosta ja hän syntyi alkukesästä suomen, thain ja englannin kieliä käyttävään ympäristöön.
Muutimme myöhemmin Singaporeen. Siellä englanti jyräsi.
Tuohon aikaan meitä nomadeita oli paljon ja omakin perhe olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa maailmalle.
Äidinkieleen erikoistuneen äidin lapsena kiinnitin huomiota monien lasten puuttuviin sanapäätteisiin, possessiivisuffiksiin jne. Samoin siihen, että lauseiden merkittävä osa koostui englanninkielestä.
Aloitin kampanjan. Puhuin lapsille aina yleiskieltä. Olin huolellinen ja mietin oikeakielisyyttä. Enää en pystyisi samaan huolellisuuteen. Englanti tarttui leikkikoulussa, hoitajalta ja muuten.
Kun muutimme Suomeen, lapset puhuivat päiväkodissa ja koulussa ”kirjakieltä”, jonka ”Siperia” karsi nopeahkosti pois. Kielin..seja he olivat silti. Mutta puhe ja ajattelu sujuivat.
Pidän edelleen tärkeänä, että lapselle puhutaan vanhemman kieltä. Se on tunnekieli ja auttaa ajattelun syvällisessä kehittymisessä. Perheessä on myös usein kaksi eri äidinkieltä. Sekin on iso pääoma. Lapsi oppii kaksi tunnekieltä ja saa valmiuden laajentaa kielitaitoaan.
Kun olimme palanneet Suomeen, lapseni leikkivät aluksi kaksikielisesti, sitten suomeksi. Hauska tilanne tuli kun isäni 70-vuotissyntymäpäivillä mukana oli nuoria teiniserkkuja Ruotsista. He ja Suomessa asuvat juttelivat englanniksi silleen kuin nuoret: reippaasti mutta vielä harjoitellen. Pienet lapseni pääsivät mukaan isojen juttuihin kun olivat niin fluentteja ja siksi ikäänsä uskottavampia 😀
Nyt yksi lapsistani on opiskellut Briteissä ja Itävallassa, puhuu useita kieliä. Toinen on kansainvälisessä yrityksessä ja nuorin on osoittanut, että Suomessakin kasvanut tulee paljon äitiään paremmaksi kielentaitajaksi. Olen iloinen, että kaikki ovat taitavia kielenkäyttäjiä ja ajattelijoita.
Me vanhemmat perustimme valinnan silloin oppimaamme ajatteluun (ja lukemamme aineistoon)siitä, että vanhemman ja lapsen vuorovaikutus omalla kielellä on tärkeä. Jotkut tekevät toisin ja varmasti sekin toimii. Halusin nyt vähän vaan avata omaa valintaani.
