sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Neljässä polvessa aurinkoa ja pientä kiitollisuutta

Niin siinä taas kävi, että sai päivän rakastaa. Menimme miehen kanssa mökille, ja sieltä löytyivät ihanat vanhempani: isä työn touhussa pihan kanssa ja äiti piällysnaisena. Isä ja äiti ovat luopuneet omista mökeistään, mutta vuosikymmenten kokemus ja rakkaus pihaan ja jälkikasvuun tuo heidät meille iloksi ja avuksi kerta toisensa jälkeen.

Seuraavaksi ilmestyivät lapseni isältään ja meitä oli paikalla kolme polvea. Nuoriso paistatteli auringon ja mummon rakkauden valossa ja tarjosivat samaa iloa mummolle.

Mutta ei se jäänyt siihen. Paikalle tulivat vielä mieheni tytär ja hänen perheensä. Vaikka ei ihan suoraan alenevassa polvessa, vähän mutkitellen meitä oli sitten neljä polvea paikalla. (Kiusaan aina 10-vuotiastani muistuttamalla siitä, että hän on tätipuoli)

Yhdet raivasivat nurkkia, minä kaivoin uutta kukkapenkkiä, isoveli opetti pikkusiskoa pesislukkariksi ja isommat suunnittelivat tulevia urakoita. Ja kaikilla oli hyvä tahto Sellainen kuulkaa saa ihmisen unohtamaan pienet harmit ja arvostamaan sitä mitä on.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että vanhat ovat olemassa. Olen myös hyvin kiitollinen nuoristamme, joilla on arvot kohdallaan. Juuri tänään katson luottavaisena eteenpäin ja iloitsen siitä, että maailmassani on ihmisiä, jotka osaavat välittää, jotka hoitavat hommansa ja vielä - jakavat hyvää oloa läheisilleen ja joskus vähän muillekin. Sitä eivät edes myrskyt kaada.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Milloin lapseni on parhaassa iässä?

Varoitus: erittäin hävettävää tekstiä:

Hesarissa Laura Saarikoski väitti pääsiäisen kunniaksi, että lapsi on hankalimmillaan 1-3 vuoden iässä. En voisi olla enempää eri mieltä.
  1. Jo peruskysymys on hassu. Miksi pitää miettiä, milloin lapsi on hankalimmillaan? Aika nurja asenne. Minusta olisi ainakin kurjaa ajatella lapsiani hankaluudenlähteinä.
  2. Vauvat on ihania. Vaikka ne huutaisivatkin, kuten yksi omistani. Hymyili se myös. Eikä enää huutanut. Hymyili kuin teletappiaurinko.
  3. Jos pieni lapsi on terve ja kehittyy sen mukaisesti, se on kyllä aika helppo: toimii osana perheyhteisöä.Ja jos sille opettaa säännöt ja muistaa kertoa, mitä siltä missäkin haluaa, se on tosi helppo. Nuorimmaista ei edes tarttenut pahemmin kasvattaa: homman hoitivat isommat lapset. (mot: kaksi hienoa ikää siis) Vanhemmalta tarvittiin vain perushoivaa ja syliä.
  4. Eskarit ovat ihania ja rohkeita. 
  5. Pienet koululaiset ovat niiiiin suuria ja niiiiin pieniä.
  6. Ja kun ne kasvavat, ne muuttuvat "pelottaviksi" murkuiksi. Vaikka se on rankkaa, sinäkin aikana saa hirveästi iloa, kun huomaa yhdessä tehdyn pohjan kantavan. Ja jos hyvin käy, siirtyy neuvonta kaksisuuntaiseen vaiheeseen: ainakin minua ovat lapseni kasvattaneet käyttäytymään ja toimimaan paremmin. Usein jopa kunnioituksella molemmin puolin. (ainakin pienen kuohunnan jälkeen). Toki nykyisellä kokemuksella on myönnettävä, että se pahin murros on kyllä aika paha.
  7. Isot teinit ovat taas ihania. Ja niitä on jo oppinut kohtelemaan ihmisinä. ja he vanhempiaan.

Eilen isoin oli mukana siirtolapuutarhassa. Kävelimme sinne ja muutaman kilometrin matkan aikana ehdimme selvittää maailmantilan. Ihan parasta, mitä vanhemmuudesta saa. 
Tänään se toinen iso vei pienimmän harjoittelemaan pallonheittoa ja koppeja. Otti tapansa mukaan vastuuta pienemmästään. Ja se nuorin oli hirveän hyvällä tuulella ja iloinen. Hyvä tuuli tarttui aikuiseenkin.Juuri sellaista on hyvä ikä ja elämä.

Niin. Lapseni ovat parhaassa iässä. Juuri tänäänkin. 

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kaikki osasta sitä, mitä olen nähnyt elämäni aikana




Uudistuminen, muutos, kehitys. Niitä on jokainen yli 15 vuotta elänyt nähnyt konkreettisesti elämässään. Meidän aivomme ovat monien kymmenien tuhansien vuosien kehityksen tulosta. Niiden työn tuotoksena teollisuus alkoi todella kehittyä satakunta vuotta sitten. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut elinaikanani?

Kehityksen nopeus on näkynyt vaikkapa lapsuudenkodissani. 50-luvun lopulla syntyneet sisarukseni elivät kaupunkikodissa, jossa kylmäsäilytys hoidettiin kellarissa. Oma lapsuuteni oli erilainen: melkoisen yltäkylläinen pakastimineen, väritelkkareineen, tv-peleineen, moottorikelkkoineen ja ulkomaanmatkoineen. 
Neljäkymmentä vuotta sitten, kun olin pieni, kenkäpuhelinvitsit kukoistivat - vain suureellisempi väki asennutti kotiin toisenkin lankapuhelinkoneen. Pelle Peloton rakensi koneen, jolla oli vastaus kaikkeen. Se oli huima ajatus. Nykyään sellaista kutsutaan Googleksi.
Sisareni osti vuonna 1973 pienen kasettinauhurin. Se oli mullistava vapaudentuoja. Minun aikanani perheeseen ilmestyivät stereot, kaksoiskasettidekit ja lopulta cd-soittimet. Nuorimmaiseni käytti jo ennen kouluaikaa netin musiikkipalveluja.  
80- ja 90-lukujen taitteessa lähetin ensimmäisen sähköpostini. Sitten tulivat kännykät, tekstarit ja internetin nousu. Vuosituhannen vaihteessa asuin Thaimaassa ja Singaporessa. Netti oli käytössä, muttei vielä eloisa. Digikuvia otettiin ja niitä oli ylellistä lähettää Suomeen vaikkapa isovanhempien nähtäväksi. 

Elämämme osat kuluvat vuorollaan loppuun. Se, miten paljon olemme kaikki kohdanneet uutta elämämme aikana, on uskomatonta. Tällaisen määrän muutoksia tekeminen muutamassa vuosikymmenessä: se on ollut valtava, uskomaton, käsittämätön harppaus.
Se myös vaatii paljon: Lapsena kävin katsomassa Imatran valjastettua koskea. Tuon ajan jälkeen energiantuotantoon ja toisaalta kulutukseen on investoitu huimia rahasummia, mutta myös runsaasti huippututkimusta ja –teknologiaa.
Itse luulen, että energia tulee olemaan yksi maailmaamme eniten mullistavista asioista. Sen tuotanto, päästöt, saatavuus jokapäiväiseen elämään, valmiutemme olla vastuullisia kuluttajia. Jos ihmiskunnalla olisi tarpeeksi aikaa, energiantarpeemme täyttäminen, sen tuotannon uudistaminen ei olisi mahdotonta. Nyt olemme vaiheessa, jossa olemme naimisissa vastenmielisen, mutta välttämättömän; ikuisen mutta päästöiltään vähäisen ydinvoiman kanssa. Fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen tarvittavaa määrä energiaa on käytössämme vasta vuosikymmenien kuluttua.
Elämä voi muuttua. Ja on jo muuttunut. Kiina, Intia, mitä näitä onkaan... mutta siitä toisella kertaa.