Ajatuksia asiantuntijuudesta

Olen viime aikoina opiskellut itseäni kehittääkseni. Viimeksi on tullut käytyä läpi strategista johtajuutta ja muutosjohtamista. Haluan aina lukea ja oppia mahdollisimman paljon. Silloin saan ja annan eniten. 

Samalla olen pohtinut kaltaisteni (vaativassa) asiantuntijaroolissa työskentelevien ihmisten hasteita johdon ja keskijohdon kanssa toimiessa. Itsensä johtamista ja toisaalta tarvittavia kykyjä ulkoisten kumppanien tai oman organisaation sellaisten jäsenten kanssa, joilla ei ole selkeää kuvaa johdon ajattelusta.  

Johdon lähellä työskentelyssä on ammatillisia vaatimuksia: Substanssin pitää olla vahva. Täytyy olla kykyä ajatella strategisesti työnantajan linjaa tukien. Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä oikeaan aikaan ja ehdottaa joskus yllättäviäkin ehdotuksia omaan asiantuntemukseen pohjautuen. 

Lisäksi pitää osata johtaa itseään. Pitää vaatia tarkkuutta, pitää haluta esimiehen menestystä, sillä se on myös omaa onnistumista. Pitää kestää se, että harvoin huomataan, mitä on tehnyt. Ja kestää se, jos kiireinen johto ei juurikaan ehdi keskustella tai edes kertoa mitä pitäisi tehdä. Kestää, sillä muut olettavat asiantuntijan kyllä tietävän kyvykkyytensä.  Heikkoutensa ja vahvuutensa. 

Mistä sitten asiantuntija tietää olevansa kyvykkyydeltään sopiva tiettyyn tehtävään? On arvioitava omaa toimintaa, millaiseksi se on asettunut, millaista lisäarvoa tai vaikuttavuutta se tuo organisaation menestykseen. 

Esimerkiksi omalla kohdallani koen, että jonkun johtamat kyvykkyyteni ovat suorittavia, ja vasta kun kykenen sovittamaan asiantuntemukseni ja organisaation tarpeet, synteesistä syntyy todellista lisäarvoa. Vaativaa on asiantuntijoiden johtaminen. Heistä saa parhaan irti, jos he johtavat itseään. Tiettyyn rajaan saakka, mutta samalla muistaa kunnioittaa heidän ”aikuisuuttaan”, opittua ja näkemystä.

Asiantuntijan rooli vaatii myös kykyä kehittyä, muuttua omaksua se, mitä ympärillä tapahtuu. Ottaa vastaan signaaleja, mutta myös hyväksyä vaikka roolinsa muutoksen tapahtuessa. Ei jarruttaa vaan etsiä ratkaisuja. Hyväksyä edistys vaikka hieman epäilyttäisikin. 

Jos tähän kaikkeen sisältyy mahdollisuus itsenäiseen työhön, oikeuteen valita kumppanit, luottamus ja tärkeimpänä tarkoitus, ollaan jo aika pitkällä.

Kokoomuksen ei tartte peesata

Tämä teksti syntyi Hesarin Wille Rydman -jutun innoittamana. Kokoomus on merkittävä suomalainen puolue. Olemme kyenneet johtamaaan Suomea hallituksen ykkösenä ja kakkosena parhaiten keskustaoikeistolaisten puheenjohtajien kausilla, emmekä voi muuttua minkään puolueen seuraajiksi. Pitää vain taas rakentaa pohjaa.
 Tämän viikon kierros Suomessa on ollut hieno osoitus siitä, että nousua tulee kun jaksaa olla avoin ja ihmisiä varten. Hienoa, puoluejohto, -toimisto ja ek-ryhmä!
Meidän pitää jatkossa taas olla omanlaisemme avoin porvarillinen kansanliike. Nimi Kokoomus kertoo, että tilaa on laajemmalle ryhmälle, mutta jos jota kuta ahdistaa ihmisarvo,  vapaus ja avoimuus sekä välittäminen, vaihtoehtoja löytyy molemmilta äärilaidoilta.
Oman näkemykseni mukaan kentällä on edelleen tilaa nimenomaan sosiaaliliberaalille, keskusta-oikeistolaiselle liikkeelle.
En toki ole enää kuin rivijäsen ja aktiivinen vain uupumattomana vaalien kenttätyöntekijänä, mutta olen ylpeä siitä Kokoomuksesta, johon katson kuuluvani.
Willen tunnen ja arvostan häntä, hänen älyään ja sivistyneisyyttään sekä tykkään ihmisestä. Poliittisesti hämmästelen hänen linjaansa muutamissa asioissa.