Kuolema korvaa univelat?

Kymmenen ikävuoden jälkeen ihminen nukkuu yleensä noin 8,5 h yössä.

Minulla on hauska tapa valvoa öisin. Ja sitten kaduttaa.Mut ai ai, kun tulee hyvää tekstiä., löytyy kaikkea kivaa surffattavaa, käydään parhaat sätit. Ja joskus olen myös maalannut, siirtänyt kirjahyllyjä ja ommellut uuden mekon yöllä.

On kuitenkin pakko myöntää, ettei unenpuute ole hyvä asia. Niinpä sitten otan taas takaisin kun siltä tuntuu ja nukun pitkän yön. Tai useamman.

Uni on siitä hieno juttu, että se tuo uutta ajattelua, mutta toisaalta se tuo unohdusta. Nukkuessa tietoa siirtyy työmuistista  aivojen eri puolille "varastoihin". Ikävät asiat pienenevät ja asettuvat mittasuhteisiin ja pulmat ratkeavat kuin itsestään. Unessa aivot myös järjestelevät ja sekoittavat muistia.

Joskus jos on pitkä päivä, otan päiväunet. Vaikka niin, että pidän avaimia käsissä ja laitan silmät kiinni työtuolissa. Kun avaimet tippuvat, herään. Lyhyissä,  nokosissa nettoaa enemmän kuin tuhlaa. Aivot freesaantuvat ja ajattelu terävöityy. Pystyy taas tiukkaan ajatteluun ja analyysiin. Pitkillä päikkäreillä ei kyllä ole samanlaista vaikutusta. Sellaiset vain tukkivat aivot ja sopivat huonosti työetiikkaan.

Kotona olen aina halunnut nukkua hyvin. Nuorten tullessa murrosikään uni ei tahtonut tulla. Panostin heidän uneensa. Meillä kaikilla on hyvät sängyt. Pienimmällä unikulman nuortenpatja ja meillä muilla riittävän leveät ja sopivan pehmeät pedit. Se on ollut hyvä valinta. Lomalta tekee mieli kotiin ja kun pääsee omaan, laadukkaaseen sänkyyn, tuntuu ihanalta.

Hyvää yötä (haukotus :-))
ps. täältä unesta