Ostajana olen kuitenkin pysynyt tietyssä genressä, abstraktien kuvioiden puolella. En ole kokenut noita esittäviä kuoseja omikseni, ja näköjään ne eivät ole olleet Marimekonkaan omia. Eivätkä suomalaisia.
Liukko-Sundstöm-kohusta en tiedä, mutta muu ihmetyttää. Niin kuin tämä ja tämä varsinkin. En toki väitä mitään, mutta silmäni on huomaavinaan, että tämä Hetkiä-kangas, näyttää siltä, että Louekari on sen läpipiirtänyt. Aikamoinen juttu tämäkin jos taas näin on.
Marimekko on monelle niin kovin suuri suomalaisuuden symboli. Vielä paljon enemmän kuin teknologia, jota kovasti kyllä arvostan. Kuinka sitä voikin tuntea itsensä tyhmäksi ja kyvyttömäksi seisomaan samalla perustalla kuin aina.
Minulle Marimekon käyttäminen, kuten muunkin designin, korujen, minkä vaan, on aina ollut lausunto (statement). Se tarkoittaa sitä, että haluan jonkin asian mukaani ottamalla osoittaa kunnioitusta ja arvostusta sen tekijöille. Suomalaisuudelle, suomalaiselle työlle, meidän linjalle. Onko sitä linjaa enää?
Vaatekaappiini on muodostunut alue, jossa sijaitsee vain otsikolla "vestitu non est acceptus" - ei hyväksytty - varustettuja vaatteita.
(jos otsikossa on kielivirhe, se liittyy mun vajavaiseen latinanosaamiseeni ja kuvastaa tunnelmaa juuri sellaisena hyvin. Hällä väliä)
LISÄTTY: Tämä ilmestyi, mutta ei kyllä muuta perustunnetta. Itsekin pidin uutista aika lopullisena niittinä, mutta mietin, kuinka hyvin jonkin kassin ostaja osaa nimetä ajankohtia. Mariimekon kannalta kyse on siitä, että on jääty housut nilkoissa kiinni (tai mekko korvissa) eikä ole oltu oikeasti nöyriä. Jos asiat olisi pengottu, näitä ankkoja ei menisi ei-kriittisissä Yleissä läpi.
JA lisäys 28.9. Hesarin kulttuuritoimitus puki ajatukseni tekstiksi Hienoja töitä nämä olisivat, mutta olisi kiva, jos tekijät sanoisivat alunperin, mistä innoitus on tullut. Silloin me muut emme tuntisi itseämme tyhmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Moderoin aina pois asiattomat ja kiroilevat viestit.