Hei. Olen vaalibändäri

Päivitetty 2017: tämä on kirjoitettu eduskuntavaalien alla, mutta pätee nyt kuntavaaleihinkin!

Suomessa on tänäkin keväänä Tilastokeskuksen lähteiden mukaan reilut 2000 toiveikasta pyrkijää Arkadianmäelle. Se on aika paljon. Mutta ei yhtään niin paljon kuin näiden ehdokkaiden ympärillä pyörii meitä hängöroundeja, kamppistyöntekijöitä. 

Miksi ihmiset sitten lähtevät mukaan. Ainakin omalla kohdalla se liittyy suureen arvostukseen demokratiaa, suomalaisuutta, yhteisvastuuta, yhteisiä asioita kohtaan. Vaalit ovat tilaisuus osoittaa suuri rakkaus siihen, että elämme maassa, jossa päätöksenteko on kuitenkin avointa ja poliitikot ja virkamiehet maailman vähiten korruptoituneiden joukossa. Ja siksi, että jos joku käyttää aikaansa ja voimiaan minun ja muiden asioiden hoitoon, annan hänelle mielelläni aikaani vaalien alla.

Olen vaalibändäri ja kamppisaddikti. Ensimmäistä kertaa osallistuin kamppiksen tekoon vuonna 1975, kun isäni pääsi eduskuntaan asti. Taittelin kortteja. Seuraavissa vaaleissa sain piirtää tussilla ympyröitä vaalipäivän kohdalle mainoskalenteriin.

Jo tuolloin rakastuin kampanjan kiihkeään tunnelmaan. Siihen, miten ehdokas on aikamoisen jännittynyt ja toiveikas ja yrittää parhaansa. Mutta myös meidän kamppistyöntekijöiden rooliin. Sen jälkeen olen tehnyt hommia kavereille, puolisolle, vieraammalle. Kuntavaaleissa, parlamenttivaaleissa, ay-vaaleissa, presidentinvaaleissa ja eduskuntavaaleissa, puoluekokouksen henkilövaaleissa. 

Kamppikseen lähteminen on aina valinta. Se tarkoittaa sitä, että pitää jotain henkilöä sen verran ok-tyyppinä, että haluaa häntä tukea. Jos ei tunne muita ehdokkaita, valinta on helppoa. Mutta jos tuntee monta hyvää vaihtoehtoa, silloin valinta on vaativampi.

Vaikka on helppoa perustella, miksi juuri hän on valintani, tuntee myös luopumisentuskaa.  Kun kumarrat yhdelle, muut ehdokkaat saattavat ajatella sinun pyllistelevän heidän suuntaansa. Onpa minulle käynyt niinkin, että kun lähdin yhteen kampanjaan, toinen ehdokas sanoi välimme poikki eikä halua minusta kuullakaan edes vuosien jälkeen. Vaikka autoin häntäkin vähän pääkamppiksen ohella.  

Moni ehdokkaana oleva sanookin, että ne kaikki ihmiset, jotka tekevät osansa kansanvallan ja ehdokkaansa eteen vaikka kuinka pienenä panoksena, saavat tuntemaan erityistä kiitollisuutta ja nöyryyttä. Joku käyttää aikaansa postitukseen, jakeluun, ihmisten kohtaamiseen toreilla, mainosten suunnitteluun, lahjoitukseen, äänestyssuositukseen sähköpostissa tai Facebookissa. Se on todella hienoa.

Joskus päivitin ehdokkaan sivuja yökaudet. Monesti on ollut kyllä tosi kylmä, kun me kaikki yhtä hurjat kampanjoijat olemme kilpailleet lauantaishoppailijoiden hetkellisestä mielenkiinnosta ja tarjonneet ehdokkaamme läpysköjä. Lätkämatsin edustallakin on tullut heiluttua.

Joskus kampanjointi on ollut tylsää, ja lieveilmiöitä tapahtuu. Joskus on ihan väkivallan uhkaa.  Edellisissä eduskuntavaaleissa liikkeellä oli sellaisia naisten pelottelijoita. Se ei ollut kivaa. Kunnon tiukkakin keskustelu on ok, mutta asiassa pitää pysyä. 

Odotan jo nyt kauhulla huhtikuun 20. päivää. Silloin alkavat vieroitusoireet vaalikarkeista.Kamppis on armotta ohi. Kassin pohjalta putsataan rypistyneet esitteet ja kalenteri tuntuu tyhjältä. Suosittelen kaikille tämän jutun kokeilemista. Vaikka vain puolen tunnin ajan. Sekin auttaa.

Onnea matkaan, ehdokkaat. Ihan kaikista puolueista. Minusta ei olisi teidän housuihinne.