Nyt se on tehty, mutta eihän se sinänsä mitään ollut. Yksi
etappi vain.
Lapsi suoritti pianon perustutkinto 1/3:n. Hän on päättänyt
ottaa ikätoverit kiinni, kun pianonsoitto aloitettiin vähän myöhässä. Ja hyvin
on ottanutkin.
Onnittelen itseäni, että kykenin istumaan ihan rauhassa ja
juttelemaan paikalle pysähtyneen viulunopen kanssa sillä aikaa kun lapsi
pimputti koettaan. Mutta minun osuuteni tuohon suoritukseen olikin jo tehty.
Lapsi oli kannustettu harjoittelemaan ne inhottavat ekat kerrat kun kappaletta
vielä kahlataan yhdellä kädellä eikä se ole vielä ”hieno”. Ja olen myös saanut
tuossa loppumetreillä perustella, miksi ehdotus metronomista tai sävyjen
lisäämisestä ei tarkoita, että pitäisin lasta huonona soittajana, rytmitajuttomana
tai tyhmänä. Tai että olisin ilkeä.
Ja helpolla olen päässytkin,
sillä minua on viimeisellä kierroksella siunattu tyttärellä, joka elää
musiikille ja tiedottaa, että vaikka sisaruksia kiinnostaa kaikenlainen musa,
hän on enemmän ”tällainen klassinen pianisti”.
ps. En malta olla kehumatta. Arviossa luki mm. Aivan mahtava
1.-tutkinto.
Juu juu. On tästä matkaa aivan mahtavaan kakkostutkintoon,
mutta tänään olemme voittajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Moderoin aina pois asiattomat ja kiroilevat viestit.