Toka kierros 6: Exä oli pönttö, mutta entäs minä?

Minulla on useampi tuttu, joka on tullut jätetyksi. Ihan yllättäen, vaikka "meillä meni ihan hyvin". On myös tuttuja, joiden puoliso on tehnyt lähtöratkaisun hurjien riitojen jälkeen ja vain häipynyt.

Leenan tarina taas oli sellainen, että hän eli ulkoisesti tasapainoisessa liitossa pitkään. Molemmilla oli sama koulutus, töissä oltiin huippuja. Talvella käytiin hiihtolomalla ja kesällä purjehdittiin. Kauniit lapset kasvoivat ja hoitovastuu, vastuu kodista, vastuu kaikesta jaettiin. Kulttuuri kuului yhteisiin rakkaudenkohteisiin ja älylliset keskustelut toimivat.
Leena ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. Hänen uransa oli lennossa, Matias otti rauhallisemmin. Ja kohtasi myös haasteita.
Leena tapasi uusia, mielenkiintoisia ihmisiä. Matias hakeutui perheen ja kodin pariin. Toki Leenakin panosti perheeseen, mutta jotenkin se aikoinaan kiinnostava Matias ei enää riittänyt.
Viisi kymppiä läheni ja Leena teki päätöksen. "Matias latistaa minut. Haluan jotain muuta." Ja Leena lähti.
Leenalla menee hyvin. Leena ei ole kuitenkaan löytänyt pysyvää uutta rakkautta, vaikka kaipaa sellaista silloin tällöin. Suhteet ovat menneet aika nopeasti umpikujaan ja Leenaa on moitittu vaativaksi. Joskus mietin, että pieni analyysi menneestä voisi olla hyvä.
Matias löysi rakkauden, kun oli toipunut vähän aikaa. Suhde kukoistaa. Matiaksen oli jätettynä osapuolena ollut pakko miettiä itseään parisuhteen osapuolena. Hän oppi noista pohdinnoista paljon.

-----------------------

Niin, tosiasiahan on, että eroon on aina helppo löytää syypää. Kyllä se on se toinen osapuoli.

Kyllähän ihmiset saattavat sanoa, että "sun on myönnettävä, ettei se kaikki ollut vaan Kallen (ex-mies, nimi  muutettu) syytä. Jostain se johtuu, että on paljon pareja, joiden toka kerta on paljon kestävämpi (ja antoisampi) kuin eka. 




Ja jos olemme ihan rehellisiä, se tokan kerran menestys voi usein johtua siitä, että eron jälkeen jotkut meistä ovat valmiita pysähtymään ja miettimään, mikä meni vikaan. 



Kyllä. Syytä on exässä. Joskus se helpoin selitys liittyy kokonaan häneen. Mutta: kun sitten oikein yön hiljaisina hetkinä miettii, voi keksiä tehneensä itsekin joitain hitusen, karvan verran, juuri ja juuri havaittavan kokoisia virheellisiä valintoja.

Jos ymmärtää oman historiansa, voi lakata tekemästä vääriä valintoja. Vääriä niin liittyen siihen, miten kohtelee toista kuin myös siihen, miten kohtelee itseään. Ja se se vasta tärkeää onkin: tuntea itsensä. Se auttaa toimimaan toisen kanssa. Antamaan. Niin seksiä kuin seuraa. JA saamaan kans. Ottamaan vastaan ja arvostamaan.  
Itse kuulun koulukuntaan, jossa ihan kaikkea ei ole pakko kertoa. Siis toisille. Eikä aina itsellekään. Kun on avannut itselleen historiansa, siinä ei pidä jäädä piehtaroimaan ja pelehtimään. Historia oli. Nyt ratkaisuja tehdään tässä uudessa tilanteessa. Syyllisyydentunne johtaa harvoin mihinkään - riittää, että menneisyytensä tiedostaa ja sitä kunnioittaa.