Itken ilosta, nautin onnesta

Olethan valmis kevään juhliin? Ota mukaan nenäliina! Nähdessään jotain selittämättömän kaunista tai iloitessaan toisen puolesta, ihminen voi itkeä ilosta. 

Aina tarhan kevätjuhlissa itkin kovasti. Lapset vaan olivat niin tosissaan. Ja suloisia. Omat ja vieraat. Varsinkin eskarit. Meillä he lauloivat: "Oon sankarihommiin valmis nyt, oon päiväkodin läpikäynyt!"

Leffojen lopussakin usein pillitän ja lapseni sanovat vain hellästi toisilleen, että "Meidän äiti....".

YLEllä psykologi kertoo, miten välttää häpeilyn, jos sattuu liikuttumaan tarhan, koulun tai ylioppilaiden, valmistuvien, hääparin tai jääkiekkojoukkueen juhlassa. Nyt on kyllä sanottava, että jos tunteellisuus ja pieni liikuttuminen on hävettävää, minusta on eri hienoa olla hävettävä.


Aikoinaan istuin kirkon penkissä kuuntelemassa Cantores Minoreksen äitienpäiväkonserttia. Kvartetti lauloi menneestä suhteesta. Olin juuri eronnut ja kappale kosketti. Istuin siinä ahtaassa vieraiden keskellä ja nenäliinaa ei ollut mukana. Kyyneleet kastelivat rintsikatkin. Virtaus oli kuin Päijänne-tunnelissa.  Mihinkään en päässyt, kun olin lähes eturivissä ja kirkko oli täynnä. Ai että se puhdisti. (kunhan ymmärsin lakata häpeämästä...)

Kaikissa häissä itken. Varmasti. Hautajaisissa harvemmin. Suru on niin suurta. Ilo koskettaa kaikkia pieniä lihaksia! Itkin jopa jääkärien juhlassa. Oli vaan niin kaunista.

Tyttäreni pääsi viime keväänä ylioppilaaksi. Kaikki meni hyvin, kunnes oli aika hänen lähteä juhlaan. Minä siinä hössöttelin juhlavalmisteluja kun tyttö kutsui luokseen. Hän halusi kiinnittää juhlapukuni rintaan lyyran. Aloin pillittää ja pillitin äännekkäästi. Nykyinen ja entinen mies taisivat vaihtaa todella ymmärtäväisiä katseita. Nuori katsoi minua hellästi ja halasi.

Saman tytön päästessä yläasteelta, hytkytin parullani penkkiriviä, kun opettajat lauloivat teineille "Sinä kulkija kuustoistavuotias". Onneksi ympärillä oli paljon tarhasta saakka tuttuja vanhempia, joiden kanssa jaoimme iloa ja liikutusta.

Itkin myös, kun poikani kokeili frakkia wanhojentansseihin. Olen huomannut, että vaikka nuoria tunteellisuuteni vähän kiusaa, he myös arvostavat sitä. Poikakin ottaa kainaloon ja halaa. Ja on selvästi tyytyväinen, että äiti oikeasti välittää.

Monesti ihokarvatkin nousevat pystyyn kun ilahdun muiden puolesta. Se on minusta hienoa. Voida olla vaan hyvin kokonaisvaltaisesti iloinen toisen puolesta. Se puhdistaa sielun ja antaa luvan tuntea. Häpeämättä.