Se on ihme, joka mua vetää

Tunnustan: olen todellinen jouluihminen!

Äitiys on avannut minulle mahdollisuuden toteuttaa kaikkia hupsutuksia, joita jouluihminen vain voi keksiä.

Jo ihan pienenä lapsemme heräsivät adventtiin huomatakseen kalenterin ilmestyneen seinälle: eikä minkä tahansa kalenterin vaan sellaisen, jossa oli tärkeitä yllätyksiä ja joulun lähenemistä ilmentäviä pieniä lahjoja: seimen hahmoja, tonttuja, led-kynttilöitä.

Sängyn päälle tonttu toi lapsen nukkuessa jouluisen painokuvan, jota saattoi ihailla pitkiä aikoja. Ikkunaan joulun taika lennätti joulun tähden.

Itselleni kaivan esiin kaikki kuusi joulupaitaa. Niitä olen ostanut ympäri maailman. Ja joulukorut. Tämä sopii materialistiseen maailmankatsomukseeni, mutta myös nostaa tunnelmaa. 

Musiikkiperheessä joululaulujen laulaminen on kiva aloittaa jo ajoissa: sitten laulut ovat tuttuja myös päiväkodissa, kerhoissa, muualla laulettaessa. Mikään ei piristä niin kuin korkealta ja kovaa vedetty Hoosianna tai Enkeli taivaan.

Kun astiasto kaivetaan esille adventin alkaessa, se ja ensimmäinen adventtikynttilä kertovat ihanasta odotuksesta. Jouluastiasto oli aikoinaan iso investointi, mutta ajattelen, että se on ollut silti kannattava. Lapsilla on omat nimikkolautasensa, jotka meidän perheessämme esittävät ”ihastuttavia” Disneyn jouluhahmoja.

Adventtikynttilän sytyttäminen joka päivä ja laulun kera sunnuntaina on kivaa. Kaikki laulavat ja jokainen haluaisi olla se, joka saa raapaista tikun. Adventti, odotus konkretisoituu.

Joskus nuorena minua häiritsi tonttujen ja muiden jeesusten sekoittaminen, mutta nykyään ei. Molemmat kertomukset luovat iloa ja välittämistä. Ne tukevat rakkauden tarinaa. Ja sitä ihanaa nautintoa, jonka saa kun antaa itsensä pehmetä.

Pienet ihmeet, joita jouluun liittyy, muodostavat sen taian, joka auttaa pääsemään hetkeksi irti suruista. Meillä minulle tärkein joulun ihme on kaikkien tonttutemppujen jälkeen se, kun Jeesus-lapsi syntyy meidän seimeemme. Jouluyönä seimeen ilmestyy vauva: joulun ihme on toteutunut.

Ja viimeisenä: joulupata on tärkeä muisto jo lapsuudesta. Sen juureen voi viedä paketin tai voi antaa modernisti "erilaisen lahjan". Sitä ei pidä unohtaa. Tänäkään jouluna. 

Hyvää adventtia, toivoo Hävettävä tätinne

 ­________________________________________________________

Suomalaiseen jouluun on liitetty paljon kekrin perinteitä, ja ne näkyvät vieläkin koristeissa ja juhlaperinteissä, jotka saivat alkunsa vainajien hyvittelystä ja kestityksestä. Meillä kotona joulun odotus alkoi siitä, kun tonttu toi minulle ruskeaan lapikasruukkuun istutetun joulukukan. Tonttua en koskaan nähnyt, mutta kukka oli rakas. Joulukukat ja ennen kaikkea kranssit ovat jatketta linnuille jätetyille joulun ohra- tai kauralyhteille, joiden historiallinen tavoite oli saada kasvurauha viljelyksille.